Kuusamon torangin silta talvisessa ilta-auringossa.

Käsityöyrittäjyys: Verkkokauppiaan tammikuu

Tammikuu on tunnetusti kaupan alalla melko hiljaista aikaa. Joulun kulutusjuhla on verottanut kukkaroita ja tammikuussa on aika kiristää vyötä. Verkkokauppiaalla se on täydellistä aikaa kaupan kehittämiseen! Käsityöyrittäjänä tammikuu on myös oivallista aikaa hieman hengähtää ja kehitellä uusia tuotteita. Luovuus yleensä tyssää, jos arki on kiireistä, joten tammikuun väljempi aikataulu saa luovuudenkin kukkimaan. Tammikuussa on myös aikaa etsiä uusia jälleenmyyjiä ja suunnitella tulevan vuoden tapahtumia. Sukelletaanpa tarkemmin käsityöyrittäjän tammikuuhun.

Kuusamon torangin silta talvisessa ilta-auringossa.

Verkkokaupan kehittäminen

Verkkokauppa on perustettu ja sitten sinne rynnii ostajia kilpaa ostamaan ihania tuotteitasi! Vai menikö se sittenkään ihan niin. Omalla kokemuksella verkkokauppa vaatii jatkuvaa ylläpitoa ja kehittämistä. Vuosi sitten kirjoittamasi hienot tuotekuvaukset eivät kuulostakaan enää niin hienoilta. Tuotekuvaukset ovat vajaat ja mites se hakukoneoptimointi… Uusia tuotteitakin on tullut ja pitäisiköhän etusivua välillä vähän uudistaa. Hyvä pohjatyö tietenkin auttaa paljon, mutta ainakin Luonivan verkkokauppa on perustettu sellaisilla opeilla, jotka ovat myöhemmin kehittyneet huimasti. Itse tykkään istua koneella ja päivittelen mielelläni tekstejä ja kuvia uusiin. Jos se ei tunnu yhtään omalta jutulta, voi työn onneksi myös ulkoistaa. Toki se vähän maksaa, mutta ammattitaitoinen kumppani tekee hyvää jälkeä, joka myös tuottaa.

pöytällä tietokone, teekuppi ja lasinalustoja

Verkkokaupan kuvat

Myös tuotteiden kuvaaminen on asia, jonka voi tehdä itse. Nykyajan puhelimissa on hyvät kamerat, joten kuvaaminen onnistuu helposti, ilman hienoja järjestelmäkameroita. Mutta tässäkin asiassa, ammattilaisten ottamat kuvat ovat ehkä vielä piirun verran parempia. Heillä on silmää kuvien sommitteluun ja he viimeistelevät kuvat hienoiksi. Luonivan kuvat on pääosin itse puhelimella otettuja. Malleiksi on houkuteltu sukulaisia ja ystäviä kahvipalkalla ☕

Omat tuotteemme on tehty luonnon materiaaleista ja luonto on kaikessa valikoimassa hyvin vahvasti läsnä. Tuotekuvauksetkin on monesti räpsitty ulkona. Nyt kun tammikuun keskilämpötila on ollut ehkä -25 astetta, ei ulkona ole pitkään tarennut kuvailla.

Studion voi rakentaa kuitenkin myös kotiin. Luonnosta voi hakea rekvisiittaa ja luonnon voi tuoda sisälle. Pienille tuotteille on helppo rakentaa studio johonkin nurkkaan tai apuna voi käyttää tuotekuviin tarkoitettua kuvauslaatikkoa.

Ihana idea on myös järjestää ystävien kanssa kuvauspäivä, jonka aika otetaan paljon kuvia jemmaan. Mukava päivä, hyvää syötävää, ihania korukuvia – ai, että! Tähän päivään voisi ehkä harkita sitä oikean kuvaajan palkkaamista. Jos tarkat tuotekuvat ottaakin itse, ehkä verkkokaupan ja sosiaalisen median fiiliskuvat voisivat olla kuvaajan ottamia?

nainen pitelee puista kuksaa kädessään ulkona lumessa.
kuksat-korvakorut

Luovuus tarvitsee tilaa

Luovuus on jännä juttu. Se ei kuki käskystä. Ja se tarvitsee ympärilleen paljon tilaa. Näin ainakin minulla. Kiireisessä elämänvaiheessa, jossa on paljon muistettavia asioita, deadlinet painaa päälle ja hyvä että ehtii istua välillä syömään, ei uusia ideoita tule kovinkaan helposti mieleen.

Mutta sitten, kun kalenteria karsii. Ottaa aikaa joutilaalle oleskelulle. Ei ota sitä puhelinta käteensä tai avaa telkkaria, vaan keskittyy vain olemaan, alkaa pikkuhiljaa tulla erilaisia ajatuksia ja ideoita päähän. Ehkä heräät keskellä yötä täydellisen idean kanssa. Ja joskus itselle käy niin, että juuri ennen nukahtamista saat niin hyvän idean, että ei millään malttaisi odottaa aamuun, jolloin ideaa pääsee kokeilemaan. Kaikki ideat eivät välttämättä aamulla ole enää niin hyviä, mutta sehän ei ole vaarallista. Sitten vain odottelemaan uusia ideoita.

Luonto on aina hyvä luovuuden edistäjä. Ota mukaan kuumaa juomaa ja suuntaa lähimetsään. Nyt ei suoriteta, vaan kulje rauhassa pitkin polkuja, tutki puiden kuvioita ja eläinten jättämiä jälkiä. Istahda johonkin tauolle ja kuuntele metsää, mitä se sinulle haluaa tänään kertoa?

talvinen pakkasmaisema

Vuoden suunnitteleminen

Viisaat käsityöyrittäjät tekevät edes väljän suunnitelman tulevalle vuodelle joko jo edellisenä vuonna tai viimeistään uuden vuoden alussa. Omalla kohdallani tämä on vielä hieman harjoittelussa. Mutta viimeistään tammikuussa olen ilmoittautunut yleensä vähintään 1-2 tulevan vuoden tapahtumaan, johon osallistun. Messut ja markkinat ovat hienoja tilaisuuksia päästä näyttämään tuotteita asiakkaille, mutta ehkä sieltä voisi löytyä myös uusia jälleenmyyjiä tuotteillesi. Verkostoituminen helpottaa arkea, vaikka se saattaakin joskus tuntua mieluummin verstaalla viihtyvälle tyypille hieman hankalalta. Mutta suosittelen sitä lämpimästi.

Kaivele siis kalenteri esille ja tarkasta paikkakuntasi menovinkit. Välillä voi löytää hyviä tapahtumia, joihin pääsee maksutta myymään tuotteitaan. Sitten tarkasta Suomen tarjontaa. Messuille ja markkinoille on yleensä muutaman sadan euron paikkamaksu, joten se kannattaa ottaa huomioon suunnitellessasi tulevia tapahtumia.

Meillä on helmikuussa verkkokaupan sekä verkkokauppiaan synttärit, joten tammikuussa suunnitellaan helmikuulle mukavia juhlahulinoita! Myöskään helmikuu ei yleensä riko verkkokaupan myyntiennätyksiä, joten tähän vuoden alkuun voi olla hyvä miettiä jonkinlaista kampanjaa, jotta verkkokaupan kulut saadaan katettua 🙂

Käsityöyrittäjän verkostot

Luonivalla on verkostossaan mukana muutamia Kuusamo-Ruka -alueen jälleenmyyjiä, jotka helpottavat myyntityötä, koska itsellämme ei ole kivijalkamyymälää. Poronsarvituotteita ostavat erityisesti Suomeen saapuvat matkailijat, joille se on pieni ja helppo mukaan otettava tuote, joka on vieläpä valmistettu eksoottisesta materiaalista.
Näiden lisäksi kuulumme Wild Food & Lifestyle Kuusamo Lapland -verkostoon, jossa pääsemme mukaan monenlaiseen toimintaan.

Ja toki verkostoon lasketaan myös porotilalliset, joilta saamme sarvia. Myös verkkokaupat, joista ostamme metalliosat sekä pakkausmateriaalit ovat yhdenlainen verkosto, joiden kanssa ei kuitenkaan tehdä ns. henkilökohtaisesti töitä.

Tällainen on Luonivan tammikuu!

Samankaltaiset artikkelit

  • Miten keksiä yritykselle nimi?

    Olen kehuskellut ainakin sosiaalisessa mediassa kuinka hyvä mielikuvitus meillä on mitä tulee nimien keksimiseen. Esimerkkinä nyt vaikka, että meillä on perheen isänä Mikko ja siitä kun vähän kirjainten paikkaa ja määrää muuttaa löytyi poikamme nimeksi Kimmo. Korujen nimeäminen on myös oma taiteen lajinsa. Kero, Irni ja Irni 2 -korvakorut ovat saaneet nimensä Etelä-Kuusamon kylien nimistä…

  • |

    Poronsarvikorut – mistä kaikki alkaa

    Korujemme päämateriaali on poronsarvi – tuo kiehtova ja kaunis luonnonmateriaali. Kiehtova siksi, että koskaan ei voi tietää päällepäin, millaista sarvi on sisältä. Painon perusteella voi kyllä aavistaa, onko sarvi tiivistä vai onko sen keskellä paljon käyttökelvotonta ”sasua”, mutta väritys on aina yllätys. Jokainen sarvi on siis uniikki – ja siksi jokainen korukin on ainutlaatuinen. Ja…

  • Koru, jossa on tarina

    Tein instagramissa kyselyn, jossa kysyin, haluaako ihmiset, että koruissa on jokin tarina. 83 % vastaajista oli sitä mieltä, että tarina olisi kiva olla. Ja itse olen samaa mieltä. Joko niin, että tarina on henkilökohtainen: olet ostanut korun reissusta, saanut sen tärkeänä päivänä tai erityiseltä henkilöltä. Niin, että koruun liittyy mukavia muistoja.Tai niin, että tarina tulee…

  • Lahjaideoita naiselle

    Välillä lahjan ostaminen voi olla mukavaa, keksit hienon idean, etsit lahjan, ostat sen ja that´s it. Sitten vain odottelemaan juhlapäivää, että saat antaa lahjan ja pääset näkemään juhlakalun ilmeen, kun hän avaa paketin. Aina lahjan osto ei mene niin. Tuntuu, että lahjan saajalla on jo kaikkea! Olen ollut tämän ongelman parissa monesti itsekin, mutta lopulta…

  • Ammattina käsityöläisyys

    Onko sinua joskus kiinnostanut ajatus, että voisitkin saada elantosi käsityöläisenä? Monelle käsitöiden tekeminen on tärkeä harrastus ja ajatus siitä, että voisi tehdä sitä ihan työkseen on varmasti käynyt mielessä. Mutta kannattaako se? Ammattina käsityöläisyys Tunnetko tekeväsi tärkeää työtä käsityöläisenä? Väistämätön tosiasiahan on, että ihminen tekee töitä suuren osan elämästään. Pikkuhiljaa vanhemmaksi ja viisaammaksi tullessa on…

  • |

    Poronsarven matka luonnosta koruksi

    Poronsarvi on materiaali, joka kantaa mukanaa jotain hyvin alkuvoimaista. Se on pala pohjoisen luontoa, sen hiljaisuutta ja vuodenaikojen kiertokulkua. Korun valmistaminen on prosessi ja kun vihdoin pidän käsissäni valmista korua, näen siinä koko sen matkan. Kun se on kulkenut luonnosta verstaalleni, kun olen valinnut juuri sopivan sarven tiettyä korua silmällä pitäen ja kun olen työstänyt…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *