Luoniva Maan pinnalla

Olen luonnon lapsi ja rakastan asua Kuusamossa. Täällä olen syntynyt ja kasvanut ja täällä olen saanut viettää suurimman osan elämääni. Aikuisuuden kynnyksellä kävin tietysti kokeilemassa siipiäni myös muualla, mutta maitojunalla palasin pari kertaa takaisin ja tänne lopulta jäin – ainakin toistaiseksi!
Täällä minulla on hyvä olla. Täällä on perhe, luonto, harrastukset ja kaikki mitä tarvitsen.

Kun minulta kysyttiin Maan Pinnalla -haastattelussa, mitä haluaisit kertoa Kuusamosta sellaista, mitä muut eivät ehkä tietäisi, minulla löi tyhjää. Tai no ei aivan tyhjää, vaan mieleeni tuli vain ja ainoastaan luonto. Ja minusta tuntuu, että suurin osa tietää jo Kuusamon kauniin luonnon. Mutta vastasin siis luonto.

Kuusamon luonto

Kuusamon luonto on monipuolinen ja täällä pääsee näkemään hyvin monenlaisia seutuja.
Voit kiivetä ihania polkuja pitkin mäkien, vaarojen ja tuntureiden päälle ja katsella avaria maisemia, joista näkee kauas. Oma suosikkini on Närängän erämaatilan lähellä nouseva Kirkkokallion näköalapaikka, josta näkee Venäjän puolelle kuten myös Kuusamon vesitornin jos oikein tarkkaan tiirailee. Joskus kun meditoin kotona, seikkailen mielessäni juuri tuonne Kirkkokalliolle katselemaan maisemia sekä hirveä, joka kulkee alhaalla suolla omaan rauhalliseen tahtiinsa sekä maakotkia, jotka kaartelevat saalista etsien korkealla taivaalla.

Kuusamossa pääset myös ihastelemaan veden mahtavaa voimaa, kun se virtaa vuolaana lukuisissa isommissa ja pienemmissä koskissa ja puroissa. Näistä mieleeni tulee ensimmäisenä Jyrävän vesiputous. Se on jäänyt syvälle sydämeeni, kun pienenä kiersimme perheen kanssa Pienen karhunkieroksen. Olin ehkä 6 vanha silloin ja yövyimme tuvassa, joka on Jyrävän alajuoksulla – taitaa olla nimeltään Siilastupa. Yön uniaika jäi vähäiseksi, koska kuuntelin jatkuvasti, onko mökin ulkopuolella ärjyvä karhu! Lopulta totesin aina, että ei, kyllä se on edelleen Jyrävän putous, joka päästelee karhun murinaa muistuttavaa ääntä. Kyllä vain, minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus.

Kuusamossa on myös kauniit metsät, joissa samoilla. Täältä löytyy vielä vanhoja ikimetsiä, joita on onneksi suojeltu, mutta myös monia muita metsiä. Minulle rakkaimmat metsät löytyvät vanhempieni mailta Etelä-Kuusamosta, jossa samoilen polkuja pitkin sekä umpisessa kesät talvet.

Vuodenkierto Kuusamossa

Talvella päivät ovat lyhyitä täällä pohjoisessa ja metsäretkillä pidänkin aina huolen, että mukanani on joko reitin tunteva seuralainen tai puhelin, jossa virtaa. Muutaman kerran olen nimittäin vanhempieni metsään eksynyt. Talven lumiset maisemat ovat tehneet mielelleni tepposet, enkä tunnistakaan tuttuja puita valkoisen vaipan alta. Mutta onneksi metsä ei ole minulle pelottava paikka ja mitään pakokauhua tuo eksymisen tunne ei minussa ole koskaan herättänyt. Joskus olen löytänyt itseni naapurin takapihalta, mutta hiljaa hipsin sieltä pois onnellisena siitä, että tiedän nyt, missä olen. Talvella umpisessa matka taittuu yleensä lumikengillä. Joskus moottorikelkan jälkeä pitkin hiihtämällä tai ihan kävellen.

Keväällä luonto alkaa heräilemään. Ihan ensiksi päästään hangille hiihtämään ja keräämään suloisen pehmoisia pajunkissoja. Muutaman viikon kuluttua lumet kuitenkin sulavat ja päästään ihailemaan metsän vihreää kasvua. Lehtipuiden hiirenkorvia ja pieniä kukkasia, jotka ilahduttavat siellä täällä. Sekä tietenkin muuttolinnut! Ensimmäinen västäräkki kertoo kesän olevan jo hyvin lähellä ja ensimmäisten pääskysten näkeminen saa sydämen sykähtämään. Keväällä metsäretkien kohteet valikoituvat sen mukaan, missä ei ole liian märkää tai sen mukaan, missä näkee mahtavimmat tulvakuohut!
Kesällä nautitaan lämmöstä, luonnon vesissä uimisesta, mökkeilystä. Kesällä patikointiretket voi valita ihan vain mielenkiinnon mukaan, Kuusamon yleiset reitistöt ovat hyvässä kunnossa ja mikään ei voita metsän siimeksessä nautittuja kahveja – itse tehdystä kuksasta juotuina tietenkin! Voin melkein nytkin kuulla mäntymetsän hiljaisen kohinan, tuulenvireen heilutellessa puiden oksia. Siellä on ihminen onnellisimmillaan.
Syksy loistaa väreillään ja vähintään kerran on kiivettävä jonnekin korkealle. Sieltä voi sitten ihailla metsiä ja soita, joiden sävyt vaihtelevat syvän oranssista, kepeän keltaiseen ja paikoitellen jopa ruskeaan, unohtamatta tietenkään vihreää. Kirpeät aamut ovan täydellisiä pienille metsäretkille, jolloin ei tule liian kuuma. Samalla voi napsia suuhun syksyn satoa, puolukoita ja ehkäpä myös karpalot ovat ehtineet kypsyä.

Ja sitten. Aivan hiljaa. Sataa ne talven ensimmäiset lumihiutaleet maahan. Se on yksi vuoden kohokohtia. Kuinka voi ollakaan, että ne pienet hiutaleet voivat peittää kohta koko maan! ja jopa niin runsaasti, että lumen kolaamiseen pihapolulta ehtii hyvinkin kyllästyä ennen kuin kevään aurinko taas lämmittää poskia ja antaa ensimmäisen signaalin siitä, että kevät on taas tulo
Vuoden kierto kulkee tätä tuttua kaavaa. Välillä luonto levähtää lumipeitteen alla, jotta jaksaa taas kukoistaa auringon valaistessa tienoon.
Ja minun vastaukseni oli Luonto. Kyllä Kuusamon luonto on ihanin ❤️

Käy lukemassa Luonivasta kertova Maan Pinnalla -tarina täältä.

Terkuin Tiina