Elsana elementtien ihmemaassa

Tekisi mieli aloittaa, että hei rakas päiväkirja! Tänään on nimittäin mielessä vähän sellaista kuulumisten päivitystä ja ehkä vähän ihmettelyä. Sehä rehellistä kerrontaa!

Olen ollut hieman epävarma Luonivan tuotteista, unelma-asiakkaan pohtiminen on ollut haastavaa, kun en ole tiennyt, mitä haluan luoda ja tuotteiden markkinointikaan ei ole tuntunut oikein natsaavan. Se on ollut sellaista, miten sen nyt sanoisi, keveää – jokaiselle jotain -tyylistä. Joka siis yritysmaailmassa yleensä tarkoittaa ”ei mitään, kenellekään”.

Vaikka siin onhan minulla ihania asiakkaita, jotka ostavat koruja ja olen erittäin kiitollinen jokaisesta tilauksesta ja jokaisesta tehdystä korusta, mutta itselläni on kuitenkin ollut olo, että se jokin puuttuu.

Lapsuuden harrastukset

Kun mietitään ”mitä haluaa tehdä isona”, monesti annetaan vinkiksi pohtia, mitä rakastit tehdä pienenä? Silloin, kun ympäröivä maailma ei vielä ollut päässyt jakelemaan ohjeita siitä, mikä on oikein ja hyväksyttävämpää kuin ehkä jokin toinen tekeminen.

Minä rakastin lapsena seikkailla metsässä. Rakastin keitellä sienisoppaa kannon päällä ja tutkia lähiluontoa.

Lisäksi minua kietoi kovasti vanhempien kirjahyllystä löytämäni horoskooppikirja. Olen horoskooppimerkiltäni Kalat ja löysin runsaasti yhtäläisyyksiä kalat-merkkiin. Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta tai en tiedä, onko sekään oikea sana.
Minusta olisi siistiä olla noita, joka osaa parantaa ihmisiä pelkällä kosketuksella tai yrteillä.
Lempitarinani oli se, jonka äitini kertoi lapsuudestaan: Olikohan se äidin isän veljen vaimo tai jokin sen tapainen, joka oli pyytänyt äitiäni menemään ukkosella seisomaan järveen, koska äitini jaloissa oli syyliä. Seuraavalla ukkosella äitini oli tehnyt niin ja syylät olivat lähteneet. Minäkin haluan auttaa ihmisiä paranemaan syylistä! (myös minulla oli pienenä syyliä jaloissa ja ukkosella menin seisomaan lätäköihin – syylät eivät lähteneet…)

Noin 10 vuotiaana tilasin kirjakerhosta jooga-kirjan ja harjoittelin illat päälläseisontaa ja aurinkotervehdys-sarjaa.

Pidin ja edelleen pidän kaikesta hieman mystisestä: juurikin niistä horoskoopeista ja human designistä, minua vetää puoleensä tarot- ja oraakkelikortit, arjen taikuus, loitsut ja kristallit. Muun muassa.
Jos näen jossain jotain näihin asioihin liittyvää, se saa katseeni pysähtymään ja huomioni kiinnittymään. Mistään en ole kuitenkaan sen kummemmin opiskellut tai en ole perehtynyt niihin pintapuolisuutta enempää. Onko se ollut valinnan vaikeutta vai pelkoa tuntemattomasta, en tiedä.

Syksy sekaisin

On mennyt melko pitkä aika, että olo on tuntunut sekavalta. Sisäinen maailmani kertoi, että pysähdy. Meditoi. Keskity. Mutta olo tuntui liian rauhattomalta, niinkuin jokin ois estellyt. Ehkä tiesin intuitiivisesti jotain, mitä en halunnut kohdata.

Jatkoin siis korujen tekemistä, mutta sisällä kaihersi silti se, että en tiennyt kenelle niitä teen. Kuka haluaisi käyttää poronsarvikoruja? Kuka on se unelma-asiakkaani? Onko sellaista olemassakaan?! Onko työlläni ylipäänsä mitään järkeä?

Mutta silti aina välillä kohtasin ihmisiä, jotka sanoivat asioita, jotka saivat jatkamaan. Esimerkiksi ”korusi ovat ihania ja niillä on asiakkaita” tai ”nämä on hienoja, älä vain lopeta näiden tekemistä”.

Viesti meditaatiossa

Sitten tulee tarinan se kohta, joka voi mennä joillakin ihmisillä yli hilseen. Mutta olen aina ollut kova seikkailemaan meditoidessani. Kerran näin esimerkiksi meditaationi aikana edesmenneen mummini (isän äiti), joka kuoli ollessani 6 vuotias. Hän sanoi minulle: ”anna surun tulla”. Mietin, että onko sisälläni jotain surua, joka ei ole päässyt purkautumaan, vai mitähän mummi tarkoitti. Seuraavana päivänä sain kuulla, että pappani (äidin isä) oli kuollut.

Ystäväni teki minulle energiahoidon ja hoidon aikana matkatessani päässäni pyöri useaan otteeseen ”ilma, tuli, vesi, maa” eli eri elementit.

Ja sitten tuli se hetki, kun sisälläni hiljaa kuiskaillut ääni lopulta huusi korvaani ”meditoi nyt pkrl nainen!” 😁 Laitoin shamaanirummutusta kuulumaan, sytytin kynttilän, istahdin alas ja hengähdin pari kertaa syvään. Ja melkein saman tien, minut vietiin metsään, jossa jo hieman kiivaassa mielentilassa oleva viisas henkäisi ”vihdoinkin sinä tulit!”.

Meditaatiomatkalla sain vahvoja viestejä siitä, millaisia koruja minun täytyy tehdä ja kenelle. Myös meditaatiossa elementit olivat vahvasti läsnä ja minulle tulikin hieman olo kuin Frozenin Elsalla, kun kamppailin tuulen ja tulen kanssa, että saan heidän symbolinsa 😅Sain myös vahvistuksen, että koruni ovat tärkeitä ja juuri minä olen oikea ihminen valmistamaan niitä. Matkallani nimittäin koin ensin vihaa ja sitten surua – mietin kovasti, että onko minusta tähän ja olenko minä oikeasti oikea ihminen tekemään näitä koruja. Mutta viesti oli vahva ja selkeä.

Kaikki on edelleen hieman sekavaa ja täydellistä suuntaa ei ole selvillä. Mutta luultavasti Luonivan tyyli tai ilme tulee ainakin jonkin verran muuttumaan jollain aikavälillä. Nyt muistan meditoida, jos en ihan joka päivä niin ainakin muutaman kerran viikossa, koska jos en muista pysähtyä, en tiedä enää mitä olen tekemässä ja kenelle. Työ muuttuu siinä vaiheessa hieman merkityksettömämmäksi ainakin itselleni ja silloin aamuisin on hankalampi herätä.

Edellisen meditaation aikana tuli viesti siitä, että Kirjoita! Joten kirjoitin. Mukava kun luit tekstini, kuulen mielelläni ajatuksia, mitä se sinussa herätti. Kirjoittelen seuraavalla kerralla taas lisää ❤️Koska lapsuudessani rakastin myös kirjoittamista 😉

Terkuin Tiina

ps. ainiin, tämän aamun näin meditaatiossa myös koiran. Tuleekohan meille ensi vuoden aikana uusi perheenjäsen edellisen siirryttyä vihreämmille metsästysmaille kohta kolme vuotta sitten. Aika näyttää 😊