Sarvikorujen energia ja tunnelma
Olen aina ollut herkkä aistimaan energioita. Huoneeseen astuessani tiedän heti, millainen tunnelma tilassa on tai sen hetken kun tunnelma muuttuu. Myös tekemissäni koruissa kulkee mukana tietynlainen energia. Yleensä yhdistän sen rauhallisuuteen ja maadoittavaan levollisuuteen. Mutta joskus verstaalla ollessani fiilis on keveämpi ja korukin saa kantaakseen pirskahtelevampaa energiaa.
Tässä kirjoituksessa kerronkin hieman korujeni energioista ja siitä, mitä sinä saat, kun käytät tekemääni sarvikorua.
Sarven energia
Poronsarvi vie minut aina suomalaiseen metsään ja millaista energiaa on suomalaisessa metsässä minun mielestäni? Se on rauhallista ja maadoittavaa. Se on rajua ja rehellistä. Se on suomalaista sisua ja siinä on syklit, joiden mukaan energiat virtaavat: välillä kaikki on elävää ja rehevää, kun taas tulee aika, kun luonto lepää.
Ja sarvi kantaa mukanaan kaikkea tuota. Se on kokenut vuodenaikojen vaihtelut, talven pakkaset ja kesäöiden valoisuuden.

Koruntekijän energia
Kun koru tehdään alusta loppuun asti itse käsityönä, siihen siirtyy pakostakin myös tekijänsä, eli minun energiaa. Kun suuntaan askeleeni verstaalle, minulla ei ole koskaan kiire.
Olen toki kokeillut tehdä koruja kiireessä, ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu?
- Pienet sarvenpalaset, joita työstän lentelevät käsistäni sinne tänne, kadoten lopullisesti; minusta tuntuu välillä, että verstaan lattialle tulee mustia aukkoja, jotka imevät pienet osaset itseensä ja katoavat tältä planeetalta… Siellä on sitten turha konttailla pitkin työtilaa etsien…
- Sahanterät ja pienet poranterät katkeavat.
- Valitsen vääränlaiset sarvet, jolloin sarvenpalat eivät muotoudu haluamaani muotoon ja joudun aloittamaan pian kaiken uudestaan.
Olen siis todennut helpoimmaksi tavaksi tehdä asiat rauhassa.
Vaikka joudun käyttämään hieman enemmän aikaa juuri oikean sarven etsimiseen – työskentely on helpompaa oikean työkaverin kanssa. Siis juuri sen sarven, joka on tehty juuri sitä korua varten, mikä minulla on työn alla.
Itse asiassa sarven valitseminen onkin yksi aikaavievimmistä asioista korujen valmistuksessa!
Ja kun teen työni keskittyen, virheiden määrä vähenee pakostakin. Tämä on tietenkin tärkeää, kun työskentelee sahojen, porakoneiden ja muiden laitteiden kanssa, joiden parissa voi saada helpostikin vahinkoa aikaiseksi.
Se, että minulla ei ole kiire, tarkoittaa monesti sitä, että olen hyvin rauhallinen tehdessäni koruja. Tiedän mitä olen tekemässä ja otteeni ovat varmat. Olen rento ja luottavainen.
Usein verstaalla ollessani kuuntelen musiikkia. Ja musiikin energiat vaikuttavat tietenkin myös, joten saatan tanssia riemuissani, jolloin koruihinkin tulee kevyttä iloenergiaa.
Tai vaihtoehtoisesti melodisempi viulumusiikki (pidän esim. Lindsey Stirlingistä) tuo koruihin voimakaampaa ja tasapainoisempaa energiaa.
Jos teen korua iloisella mielellä, se näkyy.
Jos työskentelen hiljaisuudessa ja rauhassa, sekin näkyy.
Korumalliston korujen energia
Kun valmistan jonkin tietyn korun, koitan tietenkin valita ominaisuuksiltaan siihen parhaiten sopivan sarven. Ja jotkut poronsarvet huokuvatkin heti kättelyssä esimerkiksi Kaarna-korujen energiaa, jotka vaativat hyvin tasaista sarvea ja ovat hyvin maadoittavia.
Iiris-korujen sarven täytyy myös olla tasaista, mutta lisäksi sen täytyy olla tiiviimpää, jotta se voidaan hioa kiiltävämmäksi. Niiden energia on loistavampaa ja iloisempaa.
Halo, Kuunkajo ja Kuun kuiskaus -koruissa käytettävä sarvi on hieman mystisempää
Koparoissa kepeää, kuksissa sellaista reipasta retkienergiaa ja niin edelleen.

Uniikkien korujen energia
Voisin kyllä sanoa, että kaikki korumme ovat uniikkeja, koska jokainen sarvi on uniikki. Mutta jos puhutaan niistä koruista, joita on saatavilla vain yksi kappale.
Joskus käy nimittäin niin, että sarvi haluaa kertoa aivan omaa tarinaansa. Kun maltan pysähtyä kuuntelemaan ja tutkailemaan poronsarvea saatan huomata sen. Sarvessa voi olla kuvioita, jotka voivat olla niin kauniita, että ne vain täytyy saada esille sellaisenaan.
Sarven väritymaailma voi olla niin kaunis ja pinta niin sileä, että se on täydellinen pohja erilaisille kaiverrustöille. Kaiverrettujen sarvikorujen ideat saattavat muhia päässäni viikkoja ellei jopa kuukausia, ennen kuin niiden aika viimein koittaa ja valmistan niistä korut. Ja silloin ei ihan mikä tahansa sarvi kelpaakaan!
Sarven omat kuviot ja väritykset kertovat omia tarinoitaan ja mitä enemmän sarvessa on kuvioita, sen villimpää sen energia on. Tasaisen ruskea pinta on hyvin rauhallinen. Välillä siis koruun käytettävä sarvi valikoituu mukaan hyvin eri tavalla kuin teknisin perustein, jotka ovat tietenkin aina myös tärkeässä roolissa. Tarinat, energiat, fiilikset ja intuitio. Niiden avulla minä työskentelen! 😁
Lopputulos: koru, joka kantaa mukanaan muutakin kuin vain muodon
Kun koru on valmis, siinä on mukana:
- sarven oma energia
- minun työskentelyn energia
- Luonnon uniikit jäljet ja värimaailma
- Tarina, joka on ollut olemassa jo kauan ennen minua, mutta jonka minä vain tuon esille.
Suosikkikorusi voi tuoda sinulle turvaa arkeen, se voi antaa sinulle energiaa päiviin tai se voi tuoda iloista keveyttä askeliisi. Se voi muistuttaa sinua hengittämään syvempään, hidastamaan askeleitasi tai pitämään kiinni omasta voimastasi.
Mitä sinä tarvitsisit eniten juuri nyt?
Terkuin Tiina
